Numerologinen vuosi 2025
Numerologia on vanha tiede ja sen avulla voi tarkastella monella tavalla numeroita ja kirjaimia.
Itselleni ennen kaikkea numeroista kiinnostuneena, käyttökelpoisin ja maanläheisin tapa on ollut pohtia numerologisia kehitysjaksojamme. Kuinka kuljemme 9 vuoden oppijaksoissa henkisen kasvumme suhteen. Koska henkinen kasvu luo käytäntöämme voi näin numerologiaa ajatella maaelämämme käytännöntasoisena ohjauksena. Vähintään mahdollisuuksien ja toivon viitoittajana. Itse rinnastan myös astrologian (länsimaisen tai itämaisen) vastaavanlaisena ymmärryksen ja henkisyyden lisääjänä.
Jokainen numerologinen 9 vuoden oppijakso on omanlaisensa, sillä elämä polveilee ja joudumme suhteuttamaan itseämme siihen. Pyrkimys (ja mahdollisuus) on kasvaa ja kehittyä. Niinpä ajatus 9 vuoden kasvukaudesta on lohduttava. Että aina on mahdollisuus parempaan kun vain tiedostaa ja ottaa sen asiakseen.
Eri numeroissa on omanlaisensa energiarakenteet ja saamme apua numeroista kun ne heijastavat esim. syntymähetkeemme liittyvien tähtienergioiden kautta voimaansa.
Aatonaattona laitoin facebookkiin seuraajilleni joululahjan, jossa lupasin laskea jokaiselle halukkaalle hänen syntymäpäivään ja -kuukauteensa perustuvat numerologiset teemat tulevalle 2025 vuodelle. Asiasta oltiin laillani hyvin kiinnostuneita, sillä numerologiassa on vetovoimaa - se luo toivoa tulevaan.
Tein näistä muutamista sadoista lyhyistä tulkinnoista epävirallisen tutkimuksen, koska minua kiinnosti tietää miten tämä maailmanaika haasteineen resonoi meidän numeroissamme. Sen tuloksista myöhemmin tässä tekstissä.
9 vuoden jakso on sen verran pitkä, että sinä aikana ehtii maailman tilanteet muuttua moneen kertaan (kuten olemme viime vuosina hyvinkin huomanneet).
Numerologiaa voi tarkastella myös meidän kokonaisuuden ajanlaskun kautta esim. vuosinumeroiden kollektiivisten haasteiden kautta. Vaikkapa koronahaasteiden alkaessa, vuonna 2020 muodostui vuoden numerovoimaksi 4. Nelosen numerologiaan liittyy mm. pysyvyyden ja järjestyksen voimat. No ainakin maailmanjärjestys muuttui tuolloin pysyvästi. Koronahaasteet jatkuivat 2021, numerovoima 5 - mm. vapaus, tilannekatsaus, arviointi. 2022 olimme saaneet koronan parempaan hallintaan ja vuosi muodosti numeron 6, mikä tuo voimaa yhteistyöhön, ihmissuhteisiin ja myös rakkaudellisuuden ymmärtämiseen. Samaan aikaan vuonna 2022 alkoi hyökkäyssota, mikä loi aivan uudet Euroopanlaajuiset yhteistyökuviot, ja rakkaudellisuuden lisäämiselle maailmaan on huutava tarve.
2025 vuosinumero on numerologiselta energialtaan 9, mikä on tämän aina yksinumeroisen (1-9) filosofian viimeinen numero - "kierroksen päätös". Yhdeksikön energia luo voimaa puhdistamiseen, vanhasta irtipäästämiseen ja turhasta luopumiseen sekä uuteen valmistautumiseen. Ainakin tämän suhteen 2025 numerologinen ohjaus kuulostaa hyvältä, eikö vain?!
Kun näihin vuosinumeroihin liitetään kunkin yksilön oman syntymäpäivän ja -kuukauden energiat, saadaan henkilökohtaisia numerologisia ohjauksia. Niitä olen laskenut viime päivinä noin 250 henkilölle ja kertonut lyhyesti numerologian teemoja 2025 vuodelle. En ole numerologi, mutta olen käyttänyt numerologiaa koko urani ajan lisätyövälineenä tehdessäni selvänäköisiä opastuksia. Fengshui-konsultin opintoihin aikanaan kuului myös itämaisen 9KI-astrologian mukaiset syntymäajankohtaan liittyvät opastukset, joita myös teen tilauspohjalta edelleen. Tähdet kertovat ja opastavat meitä!
Siihen epäviralliseen tutkimukseeni palaten: Suurin osa sai v. 2025 numerokseen viitosen (5). Viitonen on puolivälissä 9 vuoden oppijaksoa ja antaa teemaksi mm. vapauden sekä tilanteen arvioinnin. Siihen mennessä on oppijaksoa rakennettu 4 vuotta eli kasvutöitä ykkösvuonna (2021) nousseen asian suhteen on tehty ja on aika katsoa asioitaan ikään kuin ulkopuolelta arvioiden. Tämä on tarpeellista voidakseen syventää jatkossa asioita haluamaansa suuntaan.
Seuraavaksi eniten saatiin v. 2025 numeroksi kahdeksikko (8). Kahdeksikon numerologinen energia on aika voimakas ja eteenpäin tuuppiva. Se ohjaa tekemään ne päätökset ja ratkaisut, joita ei enää voi välttää (ikään kuin katsomaan peiliin ja toteamaan + toteuttamaan sen mitä on tehtävä).
Välttämätöntä, jotta pääsisi eteenpäin eli vuoden 9 voimaan, joka sitten puhdistaa, irrottaa vanhat ja kehottaa luopumaan turhasta sekä menemään kohti uutta kautta.
Mielenkiintoista, eikö?
Numerologiasta (ja paljon muustakin energioihin liittyvästä) löytyy pieni pala tietoa kirjassani "Opas uuden ajan valotyöhön", jota saa suoraan minulta, kirjastoista tai jälleenmyyjiltä.
Jos et ole fb-kaverini, on sinullakin blogini seuraajana vielä tämän loppuvuoden ajan mahdollisuus saada maksuton joululahjani. Tällainen on ohjeistus lahjan tilaamiseen: Laita minulle syntymäpäiväsi ja kuukautesi (ei vuotta) niin saat MUUTAMILLA SANOILLA TEEMAT vuodelle 2025 liittyen numerologiseen yhdeksän vuoden kehityskiertoon. Vastaan sillä tavalla kun laitoit tiedot (spostina, tekstiviestinä, fb-viestinä). Lisätiedot palveluista, kursseista, kirjoista, tuotteista sekä yhteystiedot löydät sivulta www.aurinkohoitola.fi
Parhainta uutta vuotta 2025 Sinulle 💚🙏 Onnea ja menestystä, tv. Kirsi
Kommentit
Lähetä kommentti